Liikunnan määrä on viime vuosina vähentynyt yliopistoikäisillä hurjasti. Samalla myös liikuntatottumukset. Sosiaalisten joukkuepelien tilalle ovat tulleet erilaiset jumppatunnit. Niihin on helppoa lähteä yksin silloin, kun haluaa. Sami Siipola, TYY:n hallituksen jäsen, ottaa kantaa blogitekstissään (27.2.2012) opiskelijoiden liikuntatottumuksiin ja sen vaikutuksiin valmistumisen aikaistumiseen ja työuran saavuttamiseen. Arvostan suuresti, että Siipola korostaa liikunnan merkityksen asemaa tekstissään ja herättää tällä keskustelua. Siipolan kannustus tai pikemminkin patistus liikunnan pariin ei kuitenkaan mielestäni riitä. Ihmistä ei saa liikunnan pariin pelkästään tekstejä kirjoittamalla. On tehtävä siis jotain muuta.
Suomi elää voimakasta joukkuepelien aikakautta urheilussa. Muun muassa jääkiekossa, koripallossa ja lentopallossa Suomen maajoukkueet antavat katsojilleen elämyksiä. Menestys eri lajeissa laittaa ihmiset myös harrastamaan kyseisiä lajeja. Ihmettelen, miksi se ei näy millään tavalla yliopistolla. Korostan joukkuepelien tärkeyttä ennen kaikkea sen yhteisöllisyyden vuoksi. Se tarjoaa opiskelijalle raikkaan tavan tutustua opiskelukavereihinsa toisenlaisessa ympäristössä. Ahtaat ja ahdasmieliset luokkahuoneet eivät juurikaan kannusta vastaavaan. Olen Siipolan kanssa samaa mieltä siitä, että juuri yliopistolla on tärkeä asema saattaa opiskelijat liikunnan ja toistensa pariin.
En sano, että meidän tulisi kopioida amerikkalaista kampuselämää ja kantaa oman koulun värikkäitä fanituotteita yllämme. Tällaisilla naurunalaisuuksilla meidän yliopistostamme ei saada yhtään sen urheilullisempaa. Tuon tämän elokuvistakin tutun mielikuvan esiin, sillä se on ääripää tässä projektissa. Toisena ääripäänä pidän nykyistä liikunnan asemaa, joka kampuksellamme vallitsee. On pelottavaa havaita, kuinka vähän ihmiset nykyään liikkuvat.
Yliopiston puulaakisarjojen viehättävyys ja vetovoima on myös jyrkässä laskussa. Tämä on mielestäni erittäin huolestuttavaa. Olen havainnut sen omin silmin, kuinka eri lajien Sammonmaljan kilpailuihin on vuosi vuodelta osallistunut vähemmän ja vähemmän joukkueita. Tapahtumia tulisi mielestäni markkinoida paremmin, jotta osallistujamäärät saataisiin jälleen kasvuun.
On hyvin kummallista, etteivät opiskelijat innostu edes ainejärjestöjen tarjoamista salivuoroista. Suurin syypää opiskelijoiden katoamiseen Iskerin uumenista ja Educariumin saleista on varmasti erilaiset jäsenyyttä vaativat kuntoklubit. Nämä yksityiset yritykset tarjoavat opiskelijalle paremman mahdollisuuden suunnitella, milloin hän haluaa mennä jumppaan tai kuntosalille. Ne tarjoavat keskuksissaan myös korkeaa laatua. Niissä ei tarvitse pelätä, riittääkö tila urheilusuorituksen tekemiseen haluttuna kellonlyömänä. Viimeistään korkea kuukausimaksu patistaa ihmisen liikkumaan. Viimeisin näistä ei ole tietenkään mikään ihanne opiskelijan pienelle budjetille.
Viime syksynä liikuntapaikat nousivat jälleen keskustelun aiheeksi edustajistovaalien kynnyksellä. Ihmettelen, kun niistä ei puhuta juuri lainkaan enää vaalien jälkeen. Korostin vaalikeskusteluissa Turun yliopiston liikuntapaikkojen surkeaa kuntoa ja tilan puutteellisuutta. Iskerin ja Educariumin liikuntasalit ovat omiaan ja riittävät eri yhteisöllisyyttä tarjoaville liikuntamuodoille, kuten palloilulajeille.
Mielestäni on alettava etsiä keinoja, millä Turun yliopiston liikuntamaksusta voitaisiin tehdä houkuttelevampi. On itsestään selvää, että laadukkaat palvelut toisivat opiskelijat liikkumaan yliopiston tiloihin ja takaisivat tätä kautta tarjonnan jatkuvuuden. Pääosa opiskelijoista on liittynyt kampuksen ulkopuolella oleviin kuntokeskuksiin siksi, etteivät ole olleet tyytyväisiä yliopiston tarjoamiin palveluihin. Nykyisellä vapaaehtoisella maksulla ei juuri ihmeitä tehdä, jos haluamme parantaa liikuntapaikkoja ja lisätä niiden määrää. Katson, että Turun yliopiston on harkittava liikuntamaksun korotusta ja saadut tulot olisi syytä sijoittaa uusiin avarampiin tiloihin ja kuntoilulaitteisiin.
Siipola korostaa tekstissään syrjäytymistä ja liikunnan merkitystä sen ehkäisemisessä. Jos Turun yliopiston tarjoamat liikuntapaikat pystyvät tuomaan yhdenkin syrjäytyneen opiskelijan yhteisöllisen liikuntamuodon pariin, uusiin liikuntapaikkoihin sijoittaminen on halpa ja kannattava investointi. Liikunnan laadusta, määrästä ja sen tuomista tuloksista ei tulisi tinkiä.
Hyvät kuntoilupaikat, parempi mieli ja kunto!
Tuomas Ylitalo, valt. yo
Turun Keskustaopiskelijat ry, pj
